Tampereella aloitettiin Suomen ensimmäiset koeluonteiset radiolähetykset vuonna 1923. Tämä radioamatöörien aloittama radiotoiminta siirrettiin vuoden 1926 radiolailla valtiovallan monopo­liksi. Lain nojalla perustettiin Oy Suomen Yleisradio Ab. Yhtiön ensimmäinen radiolähetys singahti eetteriin saman vuoden syyskuun 9. päivänä.

Sen jälkeen radiovastaanottimia hankittiin erityisesti Etelä-Suomeen. Ne olivat alussa tavallisesti harrastelijoiden itsensä rakentamia kuulokkeilla kuunnelta­via kidekoneita. Kaiutinradiovastaanottimet alkoivat yleistyä kunnolla vasta 1930-luvun alkupuolel­la, kohta lamakauden jälkeen.  Radiovastaanottimen hankkivat ensimmäisinä suhteellisen varakkaat liikemiehet ja kauppiaat ja hieman myöhemmin papit, opettajat tai muut keskiluokkaan kuuluneet henkilöt.

Kainuussa kideradioita lienee ollut kohta yleisradiolähetysten alkamisen jälkeen. Putkiradiot yleistyivät myöhemmin.  Huhtikuun 22. päivänä 1928 Lahden yleisradio­asema aloitti lähetyksensä suurasemansa välityksellä. Lahden asema oli aikanaan yksi moderneimmista ja voimakastehoisimmista radioasemista koko Euroopassa. Sitä oli mahdollista kuunnella, tosin kalliimmilla putkiradioilla myös Kainuussa. Edellä mainittua Lahden avajaislähetystä seurattiin Kajaanin suojeluskuntapiirin järjestämäs­sä yleisötilaisuudessa Sissilinnassa. Taloon oli tuotu useita paikallisten radioliikkei­den sekä yksityisten vastaanottimia, jotka sijoitettiin eri puolille Sissilinnaa, jotta lähetys olisi ollut kaikkien taloon tulleiden kuultavissa. Suojeluskuntapiiri keräsi pääsymaksun Sissilinnaan tulleilta saadakseen rahaa pianon hankkimiseen. Tilaisuu­teen ei tullut kuitenkaan järjestäjien toivomaa määrää yleisöä, sillä ihmiset hieman vieroksuivat rahankeruuta. Paikalle kutsuttu Kainuun Sanomien toimittaja kuvaili tätä ensimmäistä radiolähetystä uutisessaan. Samaa lähetystä kuunneltiin myös Paltaniemellä, jossa paikalliset lotat olivat järjestäneet radiokuuntelumahdollisuuden Paltaniemen nuorisoseurojen talolle.

Sen jälkeen eetteriin singottuja radiolähetyksiä voitiin Kainuussa seurata säännöllisesti, jos vain radiovastaanottimia olisi ollut riittävästi.  Ne olivat kuitenkin vielä liian kalliita tavallisille kainuulaisille. Kidekone maksoi 250–300 markkaa ja niitä tehokkaammat putkiradiot noin 1700–2000 markkaa, mikä vastasi kansakoulunopettajan kuukausipalkkaa. 1930-luvun alkupuolen pulavuodet myös hidastivat radion läpimurtoa pitkien etäisyyksien maakunnassa. Radiolähetysten tasoa pyrittiin kohentamaan puuhaamal­la uutta pitkäaaltoasemaa Kuopioon ja myöhemmin myös Kajaaniin. Suomen Yleisradio ei kuitenkaan tuossa vaiheessa katsonut kumpaakaan vielä soveliaaksi aseman sijaintipaikkakunnaksi vaan päätyi rakentamaan uuden keskiaaltoradioaseman Ouluun, jossa radioasema sitten avattiin joulukuussa 1931. Sen lähetyksiä voitiin kuunnella myös Kainuussa, mutta lähetysten äänenlaadussa oli paljonkin toivomisen varaa.

Radiota käytettiin mm. Kajaanin seminaarissa opetuksen apuvälineenä 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Seminaarinjohtaja Martti Hela oli itse aktiivinen radiopersoona, sillä hän kävi 1930-luvulla useita kertoja Helsingissä pitämässä musiikkipakinoita yleisradiossa. Tohtori Hela oli tunnettu säveltäjä ja urkumusiikin tuntija, jolla oli hyvät suhteet yleisradion johtoon. Niinpä hän hankki myös Kajaanin seminaariin radion heti, kun ne tulivat Kainuussa myyntiin.

Helan esimerkin innostamana myös muu opettajakunta hankki itselleen vastaanottimen. Kun radioiden määrä kasvoi, myös niiden korjaustarvekin lisääntyi. Ensimmäisten joukossa niitä korjasi Teho-Niemiseksi kutsuttu Turun puolesta Kainuuseen eksynyt radioasentaja. Häneen liittyi monia kaskuja.

Kieltolain kaatamiseksi Kainuussakin käytiin 1930-luvun alussa kovaa kädenvääntöä. Paikallinen Kainuun Sanomat asettui vankasti kieltolain säilymisen kannalle. Myös Kajaanin seminaarin uskonnonlehtori Kaarlo Aulis yritti omilla kirjoituksillaan saada kainuulaiset myötämielisiksi kieltolain kannatukselle. Siihen liittyvän neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulokset julkistettiin viimein. Lehtori Aulis raahasi silloin äkeissään oman radiovastaanottimensa Niemiselle korjattavaksi selittäen: – Satuitteko, Nieminen kuulemaan uutisen äänestyksen tuloksista? Nieminen tokaisi siihen: – Kyll’ toi radio tossa koko päivän soi, mutt´en mä ole joutunu mittää niist’ kuulemmaa. Lehtori Auli selitti silloin tohkeissaan: – Tämä radioni sanoi, että kansanäänestyksessä kieltolain kumoajat ovat voitolla. Kun minä sitten väänsin tätä apparaattia kovemmalle, että kuulisin paremmin, meni koko laite rikki, ihan mykäksi. Teho-Nieminen totesi silloin vakaasti turun murteellaan: – Jaha, tää onkin Philips. Mä ole aina sanonu kai lehtorillekki, että kaik, kun ei tule Telefukenist’ ei ole lainkaan kuulemise arvost’.

 

 

Kunnon radiovastaanottimet alkoivat yleistyä Kainuussa vasta 1930-luvun puolivälin jälkeen. Tiettävästi ensimmäinen radiolähetys valtakunnan verkkoon Kainuusta lähetettiin 14. huhtikuuta 1935, jolloin Kajaanin seminaarista lähetettiin tunnin mittainen musiikkiohjelma. Tapahtumasta uutisoitiin paikallislehdessä näin:

”Viime sunnuntaina lähetettiin Kajaanista ensimmäisen kerran ohjelmaa Suomen Yleisradion kautta, sillä aika klo 18 – 19 oli varattu Kajaanin seminaarille. Ohjelman suoritukseen otti osaa Musikanttikilta, orkesteri, Kalevala-kuoro ja harjoituskoululaisista muodostettu lapsikuoro, minkä lisäksi ohjelma käsitti muutamia soolosuorituksia. Ennen musiikkilähetyksiä seminaarinjohtaja tri Martti Hela esitteli seurannutta lähetystä. Kuuluttajana toimi onnistuneesti rouva Kaija Hela.”

Kun Berliinissä järjestettiin olympialaiset 1936, monet kainuulaiset urheilun ystävät hankki­vat itselleen myös radiovastaanottimen, josta seurattiin korva tarkkana, miten nyrkkeilijä Sten Suvio toi Suomelle ensimmäisen nyrkkeilykullan, miten Suomi sai kolmoisvoiton 10 000 metrin juoksussa ja tuplavoitot 5000 ja 3000 metrin juoksuissa.

Jatkosodan aikana 1943 Kajaaniin ryhdyttiin suunnittelemaan omaa studiota, josta olisi voitu lähettää paikallisohjelmaa kainuulaisille. Tuohon aikaan Kainuussa oli jo noin 3500 vastaanotinta, mutta maakunta sijoittui kuuntelutilastoissa Lapin ohella maamme häntäpäähän. Oma lähetysstudio saatiin Kajaaniin alkutalvesta 1944. Ensimmäinen oma radiolähetys Kajaanin studiosta lähetettiin 23.1.1944.  Ohjelman juonsi tuolloin ohjelmapäällikkönä toiminut kapteeni Toivo Pentikäinen. Radio-ohjelmassa kuultiin mm. Kajaanin Liikeapulaisten sekakuoron esityksiä ja kirjailija Viena Korhosen pakina aiheesta Kajaanin kasvot. Kajaanin studion resurssit riittivät tuohon aikaan vain siihen, että joka kuudes viikko voitiin lähettää tunnin mittainen ohjelma eetteriin. Aluestudio toimi kaupunginhallituksen neuvotteluhuoneessa.

Yleisradion studio toimi Kajaanin kaupungintalon tiloissa vuoteen 1957, jolloin studio muutti Kajaanin kaupungilta vuokrattuihin tiloihin keskuskansakoululle. Kajaanin Seudun Osuuskassan talo valmistui vastapäätä Kainuun Sanomien toimitaloa 1961. Sieltä Kainuun radio sai uudet toimitilat seuraavaksi. Nykyisiin Kainuun Radion toimitilat sijaitsevat Danske Bankin yläkerrassa sijaitsevissa toimitiloissa.

Kainuun Radiosta tuli jo 1950-luvulta merkittävä väline maakuntatietoisuuden vahvistamisessa. Koska Oy Yleisradio Ab oli parlamentaarisessa valvonnassa, maakuntaliitot eri puolilla Suomea pyrkivät ulottamaan vaikutusvaltaansa myös radioaalloille. Näin oli myös Kainuussa, jossa Kainuun Maakuntaliitto sai valita edustajansa poliittisten voimasuhteiden mukaisesti Yleisradion maakuntaohjelmatoimikuntaan 1950-luvulta lähtien.

 

Kainuun Maakuntaliiton työvaliokunnan kokouksessa 3. maaliskuuta 1952 käsiteltiin radioasioita. Työvaliokunta päätti anoa Oy Yleisradio Ab:lta Kajaaniin omaa radioasemaa, koska Kainuussa radiolähetysten kuuluvuus oli niin heikko. Lähetys tuli Oulusta, mutta sen kuuluvuus oli paikoin varsin huono ja lähetyksiä voitiin tuolloin seurata vain siellä täällä Kainuussa. Myöskään Kuopion ja Joensuun asemat eivät Kainuussa kunnolla kuuluneet. Lahti kyllä kuului, mutta sen lähetyksiä häiritsivät puolestaan vieraat lähetysasemat. Kainuusta lähetetyt linjalähetykset epäonnistuivat myös usein. Tähän maakuntaliiton anomukseen ei kuitenkaan vielä suostuttu.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuulla oli 1960-luvun alussa oma maakuntaohjelma, jonka ohjelmapäällikköinä toimivat kanslianeuvos Tauno Kokko ja Kajaanissa toimittaja Anja Saastamoinen, joka oli astunut remmiin 1957. Tuohon aikaan osa ohjelma-ajasta tuli myös Kainuusta. Yleisradiosta otettiin keväällä 1957 Kainuun Maakuntaliittoon yhteyttä ja pyydettiin sitä nimeämään liiton toimialueelta kaunein kirkonkylä. Yksimielisesti maakuntaliitto päätti ilmoittaa, että Kainuun kaunein oli Sotkamon kirkonkylä.

Kainuun osuus kuului radioaalloilla ennen muuta sunnuntaisin lähetettävässä kahden tunnin osuudessa. Sivutoimisena työskennellyt toimittaja Anja Saastamoinen halusi myös lisätä oman studion osuutta ohjelmatuotannossa. Sitä Oulun ohjelmapäällikkö Tauno Kokko ei kuitenkaan hyväksynyt, sillä hänen mukaansa Kainuu pääsi esille myös Oulun ohjelmatarjonnassa. Kun Kokko jäi eläkkeelle 1963, uudeksi ohjelmapäälliköksi tuli toimittaja Toivo Nykänen. Tuolloin myös Kainuun asema hieman parani.

Kainuulaiset koettivat pitää puoliaan ennen muuta Yleisradion Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelmatoimikunnassa, johon Kainuun Maakuntaliitto valitsi Kainuun edustajat. Vuonna 1961 toimikunnassa olivat jäseninä seuraavat maakuntaliiton ehdottamat kainuulaisedustajat, jotka edustivat eri puolueita: SDP: hitsaaja V. K. Pelkonen Vaalasta ja hänen varamiehenään kauppias Aku Seppälä Kajaanista; Maalaisliitto: agronomi Aslak Fränti Kajaanista ja varamiehenä maanviljelijä Einari Kärnä Paltamosta; Kokoomus: toimittaja Anja Katavisto Kajaanista ja varamiehenä sosiaalipäällikkö Toivo Pentikäinen Kajaanista ja SKDL/SKP: maanviljelijä Kalle Korhonen Sotkamosta ja varamiehenä Ilmari Räsänen Kajaanin maalaiskunnasta.

Edustajat matkasivat vaivalloisesti Oulussa pidettäviin kokouksiin ja pyrkivät puolustamaan kainuulaisten ja myös puolueidensa etuja radion maakuntaohjelmissa. Koska maakuntaohjelmia oli kuitenkin vain pari tuntia viikossa, edustajien vaikutusmahdollisuudet jäivät rajallisiksi eikä edustustehtävä ollut kovin houkutteleva. Vuonna 1963 maakuntaneuvosto valitsi uudet edustajat erovuoroisten tilalle. Erovuorossa tuolloin olivat aiemmin mainituista edustajista Aslak Fränti ja Einari Kärnä, Anja Katavisto ja Tauno Salmi, josta jälkimmäinen oli tullut sosiaalipäällikkö Toivo Pentikäisen tilalle. Vuonna 1964 alkavaksi toimikaudeksi valittiin maanviljelijä Einari Kärnä ja hänen henkilökohtaiseksi varamiehekseen agrologi Huuko Hyvönen Sotkamosta ja autokatsastusmies Tauno Salmi ja hänen henkilökohtaiseksi varamiehekseen lääkäri Kerttu Leppänen-Blomqvist Kajaanista.

Marraskuussa 1967 Kainuun Maakuntaliiton työvaliokunta esitti silloiseen Yleisradion neuvoa-antavaan ohjelmatoimikuntaan erovuorossa olevien tilalle suomussalmelaista opettajaa ja kirjailijaa Aku-Kimmo Ripattia ja hänen varamiehekseen Tyyne Ronkaista ja kouluneuvos Toivo Mäkistä ja hänen varamiehekseen rouva Anja Salmenkiveä.

Vuonna 1968 Yleisradion aluetoiminta organisoitiin uudelleen. Suomeen perustettiin alueradiot, joiden johtoon valittiin aluepäälliköt. Pääjohtaja Eino S. Revon ehdotuksesta Rovaniemen aluepäälliköksi tuli toimittaja Jukka Häyrinen ja Ouluun kirjailija ja uittopäällikkö Erkki Hyytinen, joka samalla oli Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ohjelmapäällikön Toivo Nykäsen esimies. Kirjailijana meritoituneen Hyytisen nimitys herätti kuitenkin keskustelua, sillä hän oli Keskustapuolueen ehdokas eikä radioammattilaisten mielestä tuntenut radiotoimintaa.

Kainuussa ohjelmien tekijät olivat tuolloin vielä sivutoimisia. Tilanne muuttui helmikuussa 1969, jolloin Helsingin uutistoimituksesta kotikaupunki Kajaaniin palasi nuori Jura Tarvasaho. Näin Kajaanissa työskenteli sivutoiminen ohjelmapäällikkö ja päätoiminen ohjelmatoimittaja. Tätä paikallinen ohjelmapäällikkö ei kuitenkaan sulattanut ja asiasta valitettiin Yleisradion johtoportaaseen. Tarvasahon nimitys kuitenkin piti. Hänestä tuli 1970-luvun alussa koko Kainuun radion toimituksen esimies ja hän ryhtyi pontevasti kamppailemaan maakunnan radiotoiminnan vahvistamisen ja lähetysajan lisäämisen puolesta.

Jura Tarvasaho käytti taitavasti hyväkseen suhteitaan Kainuun Maakuntaliittoon, jonka painostuksen ansiosta Kainuu sai viimein omat alueuutiset, jotka erkanivat Oulun läänin alueuutisten lopussa omaksi lähetyksekseen. Tarvasaho myös valitti, että radion kuuluvuus Kainuun pohjoisosissa oli liian heikko. Niinpä radion ohjelmaneuvosto päätti, että Kainuun ohjelmat lähetettäisiin Taivalkoskelta ja Rukalta. Tämä päätös aiheutti polemiikkia puolestaan Koillismaan puolella.

Kainuun radion toimintoja uhkasi 1972 raju leikkaus, kun Yleisradio julkaisi säästöbudjettinsa. Vaarana oli tuolloin jopa Kainuun oman uutistarjonnan lopettaminen. Jura Tarvasaho ei pistänyt kuitenkaan päätään pensaaseen vaan otti yhteyttä Kainuun Maakuntaliittoon ja sen kansanedustajajäseniin Ville Tikkaseen (SDP) ja J. E. Partaseen (Keskustapuolue), jotka olivat myös YLE:n hallintoneuvoston jäseniä. Tikkanen ja Partanen saivatkin aikaan lappilaisten edustajien tukemana ponnen, jossa Kainuu sai pitää uutisensa.  Kainuulaiset lupasivat puolestaan tukea lappilaisten vaatimusta oman filmiryhmän saamista Rovaniemelle. Näin kainuulaiset saivat hallintoneuvoston tuen omille uutisilleen 1973.

Kainuun Radion paikallinen ohjelma-aika lisääntyi 1980-luvulla varsinkin iltapäivi­sin. Todellista muutosta radion ohjelmatarjonnassa merkitsi kuitenkin saman vuosikymmenen lopulla suoritettu kanavauudistus, jonka tuloksena Yleisradion radio-ohjelmat keskitettiin neljälle kanavalle. Uudistuksessa muodostettiin lähinnä klassista musiikkia ja puheohjelmia lähettävä Ylen ykkönen, nuorten musiikkiohjel­mia lähettävä Radiomafia ja ajankohtais- ja urheiluohjelmia lähettävä Radio Suomi sekä siihen nivelletyt paikallisradiot. Lisäksi perustettiin Radio Suomea vastaava ruotsinkielinen radiokanava.

Reformissa Kainuun Radio sai omat aamu-, päivä- ja iltapäivälähetyksensä. Paikal­lisradio sai lisää ohjelma-aikaa myös lauantaisin. Muutos merkitsi kuitenkin doku­menttityyppisten, pitkälle työstettyjen radio-ohjelmien loppumista Kainuun Radios­sa. Niiden tilalle tulivat suorat juonnetut puheohjelmat, joiden lomassa soitettiin kevyttä musiikkia. Tällä kevyehköllä ajankohtais-, uutis- ja urheiluohjelmatarjon­nalla Radio Suomi ja Kainuun Radio ryhtyivät kilpailemaan kuulijoista kaupallisten asemien kanssa.

Yleisradiossa toimeenpantiin 1993 Suomen maakuntaliittojen ajama ja johtaja Tapio Siikalan tukema hanke, jossa Radio Suomessa toteutettiin maakuntajako eli kussakin maakunnassa toimi oma alueradio omine ohjelmineen. Vuodesta 1996 lähtien Kainuun radio on toiminut hallinnollisesti itsenäisenä radion yksikkönä.

 

 

Kuulijoista kilpailtaessa Radio Suomi ja Kainuun Radio menestyikin yllättävän hyvin. Vuonna 1991 Suomen Gallupin tekemässä valtakunnallisessa vertailututkimuksessa todettiin, että Kainuussa kuunnellaan radiota enemmän kuin missään muualla Suomessa. Tutkimuksen mukaan kainuulaiset käyttivät päivittäin radion kuunteluun neljä ja puoli tuntia, mikä oli noin tunnin enemmän kuin muualla maassa. Seuratus­ta ohjelma-ajasta Kainuun Radion osuus oli 44 prosenttia. Tämän kanavan kuunteli­jat olivat yli 35-vuotiaita ja joukossa oli runsaasti myös eläkeläisiä. Radio Suomen ja Kainuun Radion kaupallinen kilpailija Radio Kajaus ylsi 34 prosentin kuunte­luosuuteen. Sen kuuntelijat olivat hieman nuorempia kuin kilpailijallaan. Sen sijaan muiden Kainuussa kuultavien kanavien seuranta jäi huomattavasti vähäisemmäksi: Radiomafian rockin räminä kiinnosti noin 13 prosenttia ja korkeakirkollisen Ylen Ykkösen aamuhartaus noin 9 prosenttia kainuulaisista. Päivittäin radio tavoitti yli 90 prosenttia Kainuun yli 9-vuotiaista, mikä oli valtakunnallisesti ja kansainvälisesti­kin erittäin korkea luku. Vuotta myöhemmin tehdyssä seurantatutkimuksessa tulokset olivat lähes samanlaisia: radio tavoitti yli 90 prosenttia maakunnan asuk­kaista.

 

 

Erityisen suosittuja ohjelmia olivat Kainuun Radion aamulähetykset ja puolen­päivän ohjelmat, ennen muuta Suora linja -lähetys, johon kainuulaiset saivat soittaa ja ilmaista vapaasti mielipiteensä. Vaikka Kainuun Radion toimittajat eivät erityisesti pitäneet tästä ohjelmasta, kaappasi se kuitenkin osansa varsinkin iäkkäämmän väestönosan päivittäisrutiineissa.  Ohjelmalle muodostui vuosien varrella vankka avustajakunta, joka ilmaisi säännöllisesti ja hyvin kerkeästi mielipiteensä aiheesta kuin aiheesta.  Vaikka monet kuuntelijat ilmaisivat vastenmielisyytensä näitä kaikkitietäviä vakiosoittajia kohtaan, niin siitä huolimatta ohjelmaa kuunneltiin. Sen kautta kainuulaiskuulijoille tulivat tutuiksi Naker­tajassa asunut jokapaikan tietäjä, Savusaunan ukko samoin kuin Koutaniemellä majaileva, taitava vitsinikkari Talonpoika sekä Hyrynsalmella asustellut sarkasti­sen sanavalmis toimittajataustainen Ranstakan isäntä.  Ohjelmalla oli toki muitakin vakiosoittajia, jotka edustivat yleensä tyypillistä kainuulaista metsuri-pienviljelijä-eläkeläislinjaa puhetavoissaan samoin kuin asenteissaankin. Suoran linjan soittajien puheista heijastui hyvin selkeästi kainuulainen mentaliteetti, jolle on ollut leimallista kova elämän koulu ja vankka epäluulo etelän herrojen metkuja kohtaan.

Kainuun Radiolla oli vakituinen aluetoimittaja myös Kuhmossa sekä yksittäisiä tilapäisavustajia muissa kunnissa. Sittemmin eri puolilla Kainuuta vaikuttaneiden avustajien ääni on kuitenkin vaiennut Kainuun Radion taajuuksilla, kun Otanmäessä asunut Ari Rautio ja Suomussalmen Kauko Heikurainen siirtyivät syrjään. Kajaani-keskeisyyttä hieman tasapainotti lähetysauto Konsta, jonka avulla Kajaanista lähetetty toimittaja kävi jututtamassa myös perukoiden ihmisiä.

 

Kanavasta on muodostunut paikallislehden veroinen kuulijaystävällinen kainuulainen vaikuttaja. Ansio tästä kuuluu Kainuun Radion toimituksen pitkäaikaiselle, jokin aika sitten kuolleelle esimiehelle Jura Tarvasaholle, joka sai joviaalilla tyylillään vankan kuulijajoukon. Kainuun Radion toimituksessa ovat monet nuoret toimittajanalut hankkineet kannuksensa ja siirtyneet valtakunnallisille tai kaupalli­sille kanaville.  Jura Tarvasahon jälkeen Kainuun Radiota johti Jukka Rossi vuoteen 2014 ja hänen jälkeensä Aki Karjalainen, joka nimitettiin pian nimityksen jälkeen myös koko Pohjois-Suomen radio- ja tv-toiminnan päälliköksi.

Kainuun Radiosta on muodostunut tärkeä elementti kainuulaisten jokapäiväisessä elämässä. Siitä on tullut myös eräänlainen kainuulaisten äänitorvi eetteriin ja paikallisidentiteetin vahvistaja sekä alueen oman kulttuurin vaalija.  Se on moniarvoi­sella ohjelmapolitiikallaan liputtanut sananvapauden periaatteen puolesta aikaisem­min niin vankan puoluepoliittisesti polarisoituneessa maakunnassa.

Reijo Heikkinen

 

Lähteet

Heikkinen Reijo, Kulttuurin vainioilta ja korpisoilta. Kirjoituksia Kajaanin ja Kainuun kulttuurihistoriasta. Jyväskylä 2008.

Heikkinen Reijo, Kainuun puolesta. Kainuun maakuntaliiton, Kainuun seutukaavaliiton, Kainuun liiton ja Kainuun maakunta -kuntayhtymän 60-vuotishistoria. Keuruu  2012.

Kokkonen Esko, Hyödyksi ja huviksi pohjoissuomalaisille. Pohjois-Suomen radiotoiminnan vaiheita 1915–1995. Scripta Historica 24. Oulu 1996.

Romppainen, Kun radio tuli Kainuuseen. Lahden yleisradioaseman avajaisista 65 vuotta. Kainuun Sanomat 26.4.1993.

Jura Tarvasahon antamia tietoja 2004