Suomalaisilla on nykyisin kolme paikkaan orientoivaa identiteettiä: kotiseutuidentiteetti, maakuntaidentiteetti ja kansallinen identiteetti eli Suomessa suomalaisuus. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana meille on pyritty lanseeraamaan vielä neljäs identiteetti, joka on tullut EU:n myötä eli eurooppalaisuus. Sen muodostuminen on ollut varsin hidasta, mutta sitä on pyritty tietoisesti vahvistamaan, mm. historian opetuksessa.
Vanhin näistä identiteeteistä on kotiseutuidentiteetti, joka ihmiselle muotoutuu luontaisesti varhaisvuosina. Sen kehittymisessä tärkeimmät elinvuodet ovat ehkä seitsemästä vuodesta 18 vuoteen. Tuolloin lapsi ja nuori vähitellen irtaantuu kodin piiristä ja sosiaalistuu ympäröivän yhteisön kanssa. Noina vuosina kolutaan kotiseutua ja opitaan tuntemaan se kantapään kautta. Omaehtoisen tutustumisen lisäksi identiteetin muodostumisessa ovat aikojen kuluessa auttaneet perheen ohella myös sukulaiset, ystävät ja toveripiiri. 1900-luvulla myös tiedotusvälineillä, kuten sanomalehdistöllä ja paikallisradiolla sekä nykyisin myös televisiolla on ollut oma roolinsa kotiseutuidentiteetin muodostumisessa. Uusimpana välineenä on ollut Internet, joka tosin on vähentänyt nuorten omakohtaista kotikontujensa koluamista.
Maakunnallisuus ja kansallisuus ovat historiallisesti kehittyneet vasta 1800-luvulla. Tuolloin vanhat maakunnat ryhtyivät hankkimaan itselleen maakuntalauluja identiteettinsä vahvistamiseksi. Maakuntalaulujen kulta-aikaa oli 1800- ja 1900-lukujen taite, jolloin niistä useimmat sävellettiin ja sanoitettiin. Tunnetuilta tekijöiltä hankittiin sopiva runo ja sävel. Niitä sitten laulettiin erilaisissa yhteisissä tilaisuuksissa yhteishengen kohottamiseksi ja maakuntaidentiteetin vahvistamiseksi. Meillä on maakuntalauluja kaikkiaan 15. Niistä vanhin on Savolaisten laulu, joka on vuodelta 1852. Sen on säveltänyt Karl Collan ja sanoittanut Zacharias Topelius. Nuorin on puolestaan Päijät-Hämeen maakuntalaulu Vihreiden harjujen maa, joka on vuodelta 1999.
Kainuun maakuntalaulu Nälkämaan laulu on vuodelta 1911. Nälkämaan laulu on maakuntalaulujemme ikäjärjestyksessä seitsemäs. Sen taustalla näyttää vaikuttaneen vuonna 1906 ensiesitetty Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntalaulu Kymmenen virran maa, jonka sävelsi säveltäjä Oskar Merikanto. Hänestä tuli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yksi rakastetuimmista säveltäjistämme.
Kainuussa maakuntaidentiteetin varhainen edistäjä oli Kajaanin maanviljelysseura, jonka aktiiveina olivat 1900-luvun alussa seuran sihteereinä toimineet H.I. Linna ja Aleksanteri Fränti. Seuran tavoitteena oli Oulun mallin mukaisesti saada Kainuulle oma maakuntalaulu, jonka avulla pyrittiin vahvistamaan noihin aikoihin muovautumassa ollutta Kainuun maakuntaidentiteettiä. Laulun sanat päätettiin tilata Suomussalmella asuvalta kirjailija Ilmari Kiannolta ja sävel Oskari Merikannolta. Merikanto suoriutuikin tehtävästä nopeasti, sillä hän eli tuolloin tuotteliasta vaihetta elämässään. Mielenkiintoista on se, että hän sävelsi Nälkämaan laulun olleessaan aurinkoisessa Italiassa. Kiannon osalta homma eteni verkkaisemmin. Vaikka hän oli nopea kynäniekka, Nälkämaan laulun sanojen riimittäminen olikin hänelle yllättävän työlästä. Lopulta Kianto sai valmiiksi varsin pitkän runon, jossa oli kaikkiaan 10 säettä.
Säkeitä oli siis selvästi liikaa. Niinpä H. I. Linna ehdotti laulun lyhentämistä. Epäilyksiä herätti myös alkuperäisen runon toiseksi viimeinen säkeistö, joka alkoi: ”Nosta rintaasi uskonto uus! Tainnuta taika ja vanhoillisuus.” Ilmari Kianto oli hieman aikaisemmin eronnut valtionkirkosta ja tuon kohdan uskottiin kehottavan laulajia ateismiin. Sehän ei tuolloin sopinut, joten kohta justeerattiin muotoon ”Nosta jo rintaasi maausko uus, taannuta taika ja vanhoillisuus”. Muutos sopi tilaajan tavoitteisiin paremmin.
Myös laulun nimestä taitettiin peistä. Kianto ei ollut vielä sisäistänyt Kainuu-nimeä, sillä hän olisi käyttänyt mieluimmin nimeä Korpi-Kainuu. Kainuu-nimi tuli kuitenkin lopulliseen versioon muodossa ”Kainuhun kansa ah arpasi lyö”. Myös nälkä-nimi herätti keskusteluja. Nimi nousi esille, kun laulu ensimmäisen kerran esitettiin Kajaanin maalaiskunnassa sijaitsevassa Seppälän maamieskoulussa 21. joulukuuta 1911. Seuran sihteeri H. I. Linna katsoi, että laulun nimeksi sopi ennen muuta Nälkämaan laulu, sillä nälkähän leimasi tuolloin vielä vankasti Kajaanin kihlakunnan oloja. Seudulla oli viimeksi vuonna 1902 kuoltu nälkään. Linna korosti sitä, ettei nimeä tarkoitettu alistumisen osoitukseksi vaan että laulu velvoitti jokaista laulajaansa toimimaan siten, että Kainuuta sitkeästi vaivanneet nälkävuodet viimein saataisiin voitettua. Tätä näkökantaa tukee ilmaus: ”meidän on uudestaan luotava maa”. Seppälän maamieskoulun tilaisuuteen osallistuneet olivat tyytyväisiä omaan maakuntalauluun, sillä aikaisemmin kokouksissa oli laulettu milloin mitäkin, kuten Savolaisten laulua, Karjalaisten laulua, Hämäläisten laulua ja Pellervon laulua.
Nälkämaan laulua, jota myös Kainuun marssiksi kutsutaan, on laulettu siitä pitäen kaikissa kainuulaisten yhteisissä tilaisuuksissa. Se tällä on hetkellä tunnetuimpia maakuntalaulujamme. Tuskin missään muualla maakuntalaulua lauletaan yhtä pontevasti ja antaumuksella kuin Kainuussa. Muualla Suomessa yleisö tuskin osaa ilman paperia omaa maakuntalauluaan, mutta Kainuussa ihmiset laulavat maakuntalauluaan pontevasti ulkomuistista. Ilmari Kinnon tytär Raija-Liisa Kianto on kääntänyt Nälkämaan laulun sanat ruotsiksi 12.8.2005. Laulun nimi on ruotsiksi Hungerlandets sång.
Nälkämaan laulusta on tullut selkeästi Kainuun maakuntaan liittyvä tunnus. Siitä on tehty myös useita ns. uusversioita. Se oli myös Mikko Niskasen ohjaaman elokuvan Kahdeksan surmanluotia tunnusmusiikkina. Televisiossa sitä on käytetty toistuvasti, jopa ärsyttävän usein Kainuuta koskevien tv-ohjelmien taustamusiikkina, kun muutakaan seutukuntaan liittyvää musiikkikappaletta ei ole keksitty.
Reijo Heikkinen
”Kuulkaa korpeimme kuiskintaa,
jylhien järvien loiskintaa!
Meidänpä mainetta mainivat nuot
koskien ärjyt ja surkeat suot!
Meidänpä vapautta vaarat on nää!
Meidän on laulua lahtien päät!
Meille myös kevätkin keijunsa toi,
rastas ja metso täälläkin soi.
Taival lie hankala – olkoon vaan!
Luonto lie kitsas – siis kilpaillaan!
Kolkasssa synkeän syntymämaan
pirttimme piilköhöt paikoillaan!
Vainojen virmat, oi vaietkaa!
Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa!
Miekkaa ei tarvis – tarmoa vaan
puolesta hengen, heimon ja maan.
Nosta jo rintaasi maausko uus,
taannuta taika ja vanhoillisuus!
Maamies, muista, miss’ onnesi on,
riihesi rikkaus riippumaton!
Kainuhun kansa, ah arpasi lyö!
Missä on ryhtisi, kunniatyö?
Meidän on uudesta luotava maa,
raukat vaan menköhöt merten taa!”
Sanat: Ilmari Kianto
Sävel: Oskar Merikanto