Torit ovat olleet keskiajalta lähtien Euroopan kaupunkien tärkeimpiä paikkoja, joista asukkaat ovat hankkineet päivittäisiä elintarpeitaan ja tarvikkeitaan. Sana tori juontuu kaukaa menneisyydestä jopa aina Kaksoisvirtainmaasta, jossa kauppiaista käytettiin nimeä tambaru. Lähi-idästä termi kulkeutui Venäjälle, jossa toria kutsuttiin aluksi termillä turg. Siitä kieleemme kopeutui sydänkeskiajalla termi turku, joka on tarkoittanut kauppapaikkaa. Sana tori on tullut kieleemme kahta tietä: muinaisruotsin termistä torgh, mutta juurensa sillä on myös nykyvenäjän sanassa torg. Molemmat ovat tarkoittaneet kauppapaikkaa.

Torit ovat olleet Suomessakin kaupankäynnin keskuksia nykyaikaan asti. Kajaanissakin torikaupalla on pitkä historia, sillä sen juuret ulottuvat aina 1600-luvulle, jolloin täällä pidettiin kuuluisat talvimarkkinat. Näille helmikuussa järjestetyille markkinoille tuli kauppiaita Savosta, Vienasta ja Perämeren rannikolta. Markkinoiden suosiota lisäsi se, että samaan aikaan Kajaanin linnassa kokoontui myös Kajaanin konventtti, kreivi Pietari Brahen nimittämä hallintokunta, jota johti Kajaanin linnan hopmanni. Markkinat pidettiin korpikaupungin keskustassa, suunnilleen nykyisen Raatihuoneentorin tienoilla. Kauppiaita ja ostajia kokosivat myös syysmarkkinat ja elokuussa pidetyt perttulinmarkkinat. Markkinoiden aikana lisättiin kaupungin palovartiointia, sillä markkinaväki oli melko levotonta, kun jokainen kynnelle kykenevä kajaanilainen myi vieraille Ruotsin punssia ja Sirkkaporin viinaa. Humalaisten vuoksi myös toripoliiseja palkattiin lisää. Kaupan oli myös nahkoja, kangaspakkoja, purutupakkaa ja sepän taoksia, kuten puukkoja ja heloja. Markkinoiden aikana myytiin myös karjaa ja hevosia sekä heinää. Kaupunki vuokrasi kauppiaille markkinakojuja, joten se hyötyi merkittävästi kauppasaksoista.

Torikauppa muuttui säännölliseksi toukokuussa 1899, jolloin kaupungin maistraatti määräsi, että Raatihuoneentorilla sai myydä joka keskiviikkoa ja lauantai kello kuudesta kello kahteentoista. Hieman myöhemmin toripäiviä lisättiin vielä yhdellä ja myyntiaikaa pidennettiin. Torikaupalle laadittiin myös tiukat säännöt, joita kauppiaiden oli noudatettava. Kajaanin lähiseutujen maalaisille tarjoutui näin hyvä tilaisuus myydä torilla kaupunkilaisille kesäisin perunoita, muikkuja, riistaa, kananmunia ja voita ja saada tuotteistaan hieman rahaa. Kesäisin myös marjanmyyjät ilmaantuivat Raatihuoneentorille, mutta talvisin tori hiljeni. Vuoden 1902 Kajaanin asemakaavassa uudelle torille kaavailtiin sijaintipaikaksi rantakorttelia Lönnrotin- ja Aleksanterinkadun kulmauksesta. Se ei kuitenkaan kelvannut Raatihuoneentorin liepeillä olleille kauppiaille.

Vanha tori kävi kuitenkin sesonkiaikana ahtaaksi, joten maistraatti esitti 1910 kaupunginvaltuustolle, että Kajaanin tori siirrettäisiin väljemmille vesille. Valtuusto asettui kuitenkin vastustavalle kannalle, sillä keskustan kauppiaat pelkäsivät liiketoimintansa kärsivän siirrosta ja uuden torin kunnostamisen tulevan liian kalliiksi. Torin siirron kannattajat vetosivat jopa Suomen senaattiin, mutta turhaan.

Niinpä torin siirtoa kannattaneet turvautuivat sen vuoksi toisenlaiseen taktiikkaan: Kajaanin vuotuismarkkinat siirrettiin jo vuonna 1910 uudelle torille, kaupungintalon pohjoispuolelle joen rantaan. 1913 kaupunginvaltuusto hyväksyi tehtaanjohtaja, valtuusmies Paavo Paloheimon esityksen siitä, että torikauppa voisi toimia kaikkina arkipäivinä. Torikauppa siirtyi uuteen kauppapaikkaan varsinkin markkinoiden aikana ja lopulta kokonaan. Lopullisesti torikauppa siirtyi Kauppatorille 1. heinäkuuta 1914, kun alue saatiin tasattua ja päällystettyä. Sitä pitäen Kauppatorilla onkin riittänyt hyörinää varsinkin markkina-aikana, mutta myös kesäisin, kunnes talven tullen pakkanen ja viima karkottavat kauppiaat ja asiakkaat sisätiloihin.

Reijo Heikkinen