Merenkulun turvallisuutta Hailuodon rantamilla ovat oleellisesti parantaneet majakat ja pookit. Oulun porvarit ryhtyivät jo 1770-luvulla kiinnittämään huomiota kaupungin edustan merenkulun turvallisuuteen. He rakensivat Hailuodon Marjaniemeen saman vuosikymmenen lopulla kaupun­kiin johtavalle väylälle 16 sylen korkuisen laudoitetun väylämerkin. Vuoteen 1790 mennessä pookit pystytettiin myös Hiidenniemeen, Keskiniemeen ja Santosen itäpuolelle. Niiden kunnosta huolehti Oulun kauppaseura yhdessä Oulun kaupungin kanssa. Samoihin aikoihin Hailuodon korkeimmalle kukkulalle, 31 metriä korkealle Hyypänmäelle, rakennettiin myös ns. Hyypän pooki, joka toimi vielä vuonna 1912, jolloin Samuli Paulaharju kuvasi sen.

Merenkulun keskukseksi Hailuodossa kohosi vähitellen saaren läntisin osa, Marjaniemi, jossa lienee alun perin ollut samanniminen maalaistalo 1500- ja 1600-luvun vaihteessa. Paikallisen tarinaperinteen mukaan Marjaniemen talo olisi ollut koko saaren vanhin talo. Se jäi kuitenkin jo rappasotien jälkeen autioksi, sillä seudun liian hiekkapitoiset pellot eivät antaneet riittävää elantoa. Kukaan muukaan ei sen vuoksi rohjennut asettua autiotaloon, joten vuoden 1685 kärä­jillä Jaakko Annala -niminen talokas sai liittää Marjaniemen taloon kuuluneet niityt omaan tilaansa, tosin veroa vastaan. Marjaniemen mainitaan olleen autiona vielä vuonna 1753. Pian tämän jälkeen niemen käyttö kuitenkin muuttui, kun sinne rakennettiin ensimmäinen väylämerk­ki ja sen perään tunnusmajakka.

Marjaniemen tunnusmajakka joutui varsinkin syksyisin kovien myrskyjen kouriin, joten se rapistui vuosien saatossa. Se peruskorjattiin ja tervattiin pariinkin otteeseen vuosina 1786 ja 1800. Jo noihin aikoihin niemeen oli asettunut myös luotseja perheineen. Ilmeisesti he olivat aluksi vain paikallisia kalastajia, jotka yrittivät hankkia luotsauksella lisätuloja. Sinnikkäästi he odottelivat Marjaniemessä väylälle ilmaantuvia aluksia ja ohjasivat ne turvallisesti Ouluun.

Hailuodon edustalla toimi vuodesta 1794 lähtien myös maamme ensimmäinen ns. majakka-alus. Se oli miehittämätön ns. porttiviitta-alus, jossa ei ollut valaistusta. Suurikokoinen proomu, josta seudun kalastajat käyttivät nimitystä porttiprikka, näkyi merellä kauas ja osoitti samalla luotsin kohtauspaikan. Ankkurissa ollessaan se osoitti myös selvästi merivirran suunnan ja auttoi siten Ouluun purjehtijoita. Kovien myrskyjen aikana proomu kuitenkin usein karkasi. Niinpä luotsien oli uurastettava pitkään, jotta se saatiin kuljetettua takaisin asemapaikkaansa. Vuonna 1850 proomu lähti jälleen omille teilleen. Sen pelastamiseen osallistui kaksi paikallista luotsia, jotka molemmat hukkuivat. Merialueella pidettiin porttiviitta-alusta aina vuoteen 1881. Seuraava majakka-alus ilmaantui Perämerelle vasta 1901, jolloin majakka-alus Kemi aloitti toimintansa.

Oulun porvarit vastasivat Hailuodon luotsaus- ja majakkatoiminnasta vuoteen 1849 saakka, jolloin kruunu otti tehtävät hoitaakseen. Noihin aikoihin myös Marjaniemi tuli lopullisesti valtion hallintaan. Vuoden 1854 tienoilla viranomaisilla oli suunnitelmissa rakentaa Marjanie­men pookin laelle lyhytkoju ja peiliheijastimin varustettu valolaite. Krimin sodan vuoksi hank­keesta ei tullut kuitenkaan mitään.

Perämeren merenkulun turvaamiseksi päätettiin 1860-luvulla Pohjanmaalle rakentaa neljä majakkaa. Niistä ensimmäinen oli tarkoitus sijoittaa Hailuotoon. Majakan suunnittelu annettiin nuorelle arkkitehdille Axel Hampus Dahlströmille. Rakennustyöt viivästyivät kuitenkin suurten nälkävuosien aiheuttamien taloudellisten rasitusten vuoksi muutamalla vuodella.

Vuonna 1869 Dahlström sai rakennuspiirustukset valmiiksi ja rakennustöihin päästiin käsiksi. Majakka rakennettiin tiilistä, joiden hankkimisessa syrjäiseen paikkaan oli melkoisia vaikeuksia. Myös muurareista oli pula. Valmistuttuaan Marjaniemen majakasta tuli luotolaisten ylpeys. Se oli 25 metriä korkea maanpinnasta mitattuna. Merenpinnasta mitattuna majakka oli 30,2 metriä korkea. Säästäväisyyssyistä siihen ei rakennettu välitasanteita. Dahlströmin kädenjälki ilmenee mm. siinä, että majakan alapuolista osuutta kiertää kaksi vannetta. Kierreportaat, joita on yh­teensä 110, vievät ylätasanteelle, jossa sijaitsee valotorni kaiteineen. Marjaniemen majakka kalkittiin hohtavan vaaleaksi, jotta se olisi näkynyt mahdollisimman kauas. Sitä voidaan pitää yhtenä kauneimmista rannikoittemme majakoista, todellisena Perämeren helmenä.

Todettakoon tässä yhteydessä, että Marjaniemen majakka on lähes identtinen Laatokalle vuonna 1879 rakennetun Hanhipaasin majakan kanssa. Se on vain 20 senttiä Marjaniemen majakkaa lyhyempi. Myös väritykseltään Laatokan komein – tosin nyt jo rapistunut – majakka poikkeaa esikuvastaan. Hanhipaasin majakkaan maalattiin valkopunaisia värikenttiä. Dahlströmin kätten töitä ovat myös Laatokalle rakennettu Heinäluodon majakka samoin kuin Ahvenanmaan luoteis­saaristossa Sälskärin (korkeus 44,5 metriä), Kalajoen edustalla Ulkokallan (korkeus 16,8 m) ja Luvian edustalla Reposaaren lähellä sijaitsevat Säpin (korkeus 34,8 m) majakat. Muista Dahl­strömin suunnittelemista rakennuksista voidaan mainita Espan kappeli, Helsingin vanha ylioppi­lastalo ja Kaartin maneesi.

Siromuotoinen majakka ja majakanvartijoiden asuinrakennukset valmistuivat viimein kesällä 1871. Käyttöön majakka otettiin kuitenkin vasta 3.9.1872, jolloin majakan valokiila alkoi välähdellä pimeälle merelle. Kiila ulottui tuossa vaiheessa yhdentoista meripenikulman päähän. Uusi kellokoneisto pyöritti ranskalaisvalmisteista diopterista linssistöä ja lähetti 20 sekunnin välein majakanvalon horisonttiin. Lyhdyn polttimossa käytettiin naurisöljyä, koska se ei savutta­nut ja mustuttanut linssejä. Kesällä 1908 Marjaniemen majakaan asennettiin kaasupolttimo. Sen avulla valokiila ylsi jo 16 meripeninkulman päähän. Vuonna 1950 majakan valolähde muutettiin asetyleenikaasuvaloksi ja majakka automatisoitiin. Nykyisin voimanlähteenä on sähkö. Majakan teho on nykyisin 1,36 miljoonaa kandelaa.

Majakan ympärille kehittyi vähitellen sekalainen taloryväs, jossa asui majakanvartijoiden ja heidän perheidensä lisäksi luotseja ja kalastajia. Vanhin nykyisin alueella oleva rakennus on vanha vartiotupa vuodelta 1850. Se oli alun perin yksikerroksinen, mutta myöhemmin siihen rakennettiin toinen kerros ja matala tähystystorni.  Vuodelta 1877 Merenkulkulaitoksen arkistos­sa säilyneen piirroksen mukaan majakan juurella kohosi korkea riukupooki ja parikymmentä matalaa heinäkattoista majaa.

Alueen yleisilme muuttui voimakkaasti vasta vuonna 1962, jolloin tornin viereen rakennettiin uusi luotsiasema. Samalla majakka sähköistettiin. Luotsiasema kunnostettiin vuonna 1987. Vanhoissa tiloissa toimii Oulun yliopiston Perämeren tutkimusasema. Noihin aikoihin majakan rinnalle kohosi myös majakkaa korkeampi radiomajakka, jonka avulla voidaan valvoa kaikkiin Perämeren satamiin suuntautuvaa laivaliikennettä. Tänään Marjaniemi on arvokas paikka raken­nusperinteensä ja kulttuurihistoriansa tähden. Sen yli 130-vuotias majakkavanhus luo Mar­janiemeen merihenkistä tunnelmaa ja ohjaa merenkulkijoita turvalliselle reitille.

Lähteet

Jylkkä Kirsi – Anne Koskamo – Krista Kuusela – Teija Ylimartimo, Hailuodon Marjaniemen luotsi- ja majakka-asema. Rakennushistoriallinen selvitys 3.11.2008.

Laurell Seppo, Suomen majakat. Jyväskylä 1999.

Manninen Maarit, Axel Hampus Dahlström ja Suomessa 1860- ja 1870-luvuilla rakennetut majakat. Suomen Museo. Helsinki 1995.

Suomela J.L., Hailuoto – kotiseutumme. Oulu 1969.

Reijo Heikkinen